Liity Jalkapallon Pelaajayhdistyksen jäseneksi! Rekisteröidy jäseneksi tästä.
22.11.2021

Jalkapallon Pelaajayhdistys mukana Qatar 2022 - Pelin hinta -kampanjassa

Pelin hinta -kampanja korostaa sitä, millä hinnalla urheilukisojen stadioneita rakennetaan.

Jalkapallo on laji, jota kaikki voivat harrastaa, lähtökohdista riippumatta.  Samoin ihmisoikeuksien pitäisi kuulua meille kaikille tasapuolisesti. Jalkapalloa voi rakastaa, pelaamalla tai fanittamalla, ja samalla voi puolustaa ihmisoikeuksia. Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille.

Qatarissa vuonna 2022 pelattavien jalkapallon MM-kisojen stadionit on rakennettu käytännössä siirtotyövoimalla. Siirtotyöntekijöiden oikeuksiin Qatarissa liittyy monia epäkohtia, ja arvio on, että työmailla on kisojen järjestämisen jälkeen kuollut tuhansia siirtotyöläisiä. Työntekijöiden oikeuksien puolustaminen Qatarissa on erityisen hankalaa, sillä ammattiliittojen toiminta maassa on kielletty.

Qatariin lähtevät siirtotyöntekijät kokevat hyväksikäyttöä aina rekrytoinnista omassa maassaan siihen asti, kun ovat töissä rakennuksilla. Siirtotyöntekijät saattavat maksaa suuriakin rekrytointimaksuja ja jäävät siksi rekrytoijilleen suuren määrän velkaa.

Työntekijät lähtevät Qatariin siksi, ettei heidän kotimaassaan ole töitä tai palkkataso on korkeampi kuin heidän kotimaassaan. Palkasta on monesti riippuvainen moni muukin kuin työntekijä itse. Sillä maksetaan muun muassa lasten koulunkäyntikuluja. Siksi työstä on vaikeaa lähteä.

Vaikka olot ovat Qatarissa parantuneet, ovat ne edelleen huonot. Siirtotyöntekijät raatavat ylipitkiä työpäiviä, saavat monesti luvattua huonompaa palkkaa ja asuvat muun muassa hygienialtaan huonoissa oloissa. Qatarissa työntekijät altistuvat valtavalle kuumuudelle.

Kisat alkavat marraskuussa 2022. Jo saavutettujen parannusten tiellä tulee jatkaa, myös kisojen jälkeen niin, että työntekijöihin kohdistuvia ihmisoikeusrikkomuksia ei tapahdu. Aikaan saadut lainsäädännölliset parannukset tulee toimeenpanna ja lakien noudattamista pitää valvoa. Vastaaviin uusiin tapahtumiin valmistautuessa sekä niiden jälkeen pitää varmistaa, että ihmisoikeuksia, mukaan lukien työntekijöiden oikeuksia, kunnioitetaan.

- Jalkapallo ja ihmisoikeudet kuuluvat kaikille, oikeutta Qatarin siirtotyöntekijöille, painottaa Timo Furuholm.

SASK aloitti torstaina 18.11. kampanjan, joka keskittyy siirtotyöntekijöiden oikeuksiin Qatarissa. Kampanjan tavoite on korostaa, että ihmisoikeudet kuuluvat kaikille. Jalkapallo on laji, jota kaikki voivat harrastaa lähtökohdista riippumatta. Samoin ihmisoikeuksien pitäisi kuulua meille kaikille tasapuolisesti. Kampanjan sivut löytyvät osoitteesta www.sask.fi/pelinhinta

- Allekirjoita Amnestyn vetoomus, jos haluat nähdä pysyviä ja positiivisia muutoksia Qatarissa, kehottaa Tim Sparv.

Miten sinä voit olla mukana?
https://www.sask.fi/tule-mukaan/pelin-hinta/

Lisätiedot: SASK:n kotimaan toiminnan päällikkö ellinoora.vesala@sask.fi tai +358 50 461 9307