Ruutu+ näyttää Kansallisen Liigan ja Ykkösliigan kaikki pelit suorina lähetyksinä kaudella 2024.
Naisten jalkapallon kaksi ylintä sarjatasoa uudistuvat kaudelle 2025, jolloin Kansallisessa Liigassa pelaa kahdeksan ja Kansallisessa Ykkösessä kymmenen joukkuetta. Tämä tarkoittaa, että tällä kaudella Kansallisesta Liigasta putoaa sarjaporrasta alemmaksi kolme joukkuetta ja ns. Mestaruussarjaan pääsee runkosarjan neljä parasta joukkuetta.
Mestaruussarjassa on tarjolla Suomen mestaruuden ja mitalien lisäksi paikka UEFA:n uuteen naisten seurajoukkuekilpailuun, jota valmistellaan parhaillaan.
- Mestarien liigan rinnalle tuleva naisten uusi eurokilpailu on merkittävä lisäporkkana mitalitaistoon. Mikäli Suomen sarjaranking oikeuttaa kahteen europelipaikkaan, ylimääräinen europelipaikka menee sarjakakkoselle. Olemme käyneet UEFA:n suuntaan vuoropuhelua myös sellaisesta vaihtoehdosta, että toinen europelipaikka menisi Suomen Cupin voittajalle. UEFA:lla oli kuitenkin selkeä linja, että ensisijaisesti halutaan tukea liigojen kehitystä. Tämä pätee kaikkiin UEFA:n jäsenjärjestöihin, Palloliiton Peter Lundström kertoo.
Kansallisen Liigan yksi kymmenestä seurasta on Ilves, joka pelaa kotipelinsä uudella Tammelan stadionilla.
- Uusi stadion tuo meille tosi hyvän toimintaympäristön. Tavoittelemme paikkaa mestaruussarjaa ja minimitavoite on kuuden joukkoon. Joka pelillä on iso merkitys tällä kaudella, Ilves-kapteeni Anna Olmala kertoi liigan mediatilaisuudessa.
Yhdeksi suosiksi on nostettu HJK, jonka kapteenina toimii Maaria Roth.
- Meillä on nälkäinen joukkue ja haluamme voittaa. Se näkyy joka päivä meidän tekemisessä. Olemme tehneet älyttömän duunin talven aikana. Viime vuoden hopea harmitti, mutta olemme kasvaneet siitä ja valmiimpia kauteen, Roth kertoi.
Ruutu+ näyttää kaikki Kansallisen Liigan ottelut suorina lähetyksinä. JPY:n jäsenet voivat lunastaa itselleen Sanoman huippuedun, jolla saat 25€:lla Ruutu+ -palvelun 12 kuukaudeksi. Käy aktivoimassa jäsenyyteesi. Tai liity täältä jäseneksi.
Ykkösliigassa pelataan aluksi kymmenen joukkueen kaksinkertainen sarja (18 kierrosta). Tämän jälkeen pelataan kolmas kierros niin, että kaksinkertaisen sarjan viisi parasta joukkuetta saa osakseen viisi kotiottelua – muut saavat neljä kotiottelua. Sarjassa pelataan siis yhteensä 27 ottelua, minkä päätteeksi:
– sarjan voittaja nousee Veikkausliigaan
– toiseksi sijoittunut joukkue etenee Liigakarsintaan (kaksiosainen karsinta Veikkausliigassa 11. sijoittunutta vastaan)
– yhdeksänneksi sijoittunut joukkue karsii Ykkösliiga-paikastaan (kaksiosainen karsinta Ykkösessä toiseksi sijoittunutta vastaan)
– 10. sijoittunut joukkue putoaa Ykköseen
Ennakkosuosikeksi on nostettu KTP, Jaro ja TPS.
- Meillä on hyvä joukkue ja talvi on mennyt hyvin. Tosi hyvät fiilikset kauteen. Talvi on ollut tosi raskas fyysisesti, joten varmasti ollaan valmiita kauteen, Jaron Sergei Eremenko kertoi Ykkösliigan mediatilaisuudessa.
Myös Kotkassa on painettu hommia talven ajan.
- Kotkalainen työmoraali on paistanut ja tämä on ollut urani kovin pre-season, KTP:n kapteeni Mikko Sumusalo totesi.
Ykkösliiga käynnistyy lauantaina 13.4. täydellä kierroksella.
Ruutu+ näyttää kaikki Ykkösliigan ottelut suorina lähetyksinä. JPY:n jäsenet voivat lunastaa itselleen Sanoman huippuedun, jolla saat 25€:lla Ruutu+ -palvelun 12 kuukaudeksi. Käy aktivoimassa jäsenyyteesi. Tai liity täältä jäseneksi.