Liity Jalkapallon Pelaajayhdistyksen jäseneksi! Rekisteröidy jäseneksi tästä.
8.10.2024

Laura Linnala naisten Ykkösen syyskuun pelaaja

TPS:n hyökkääjä Laura Linnala on äänestetty pelaajien toimesta Naisten Ykkösen syyskuun parhaaksi pelaajaksi. 

Kyseessä on Linnalalle jo kauden toinen valinta kuukauden pelaajaksi. Ensimmäisen kerran hän sai kunnian toukokuun jälkeen.

- En tiennyt, että joukkueiden oli mahdollista edes äänestää toista kertaa jo kerran voittanutta pelaajaa, joten tämä tuli todella suurena yllätyksenä, Linnala toteaa valinnastaan.

Kun Linnala valittiin ensimmäisen kerran tällä kaudella, niin TPS purjehti vahvassa myötätuulessa ollen sarjan kärjessä aloitettuaan kauden seitsemällä tappiottomalla ottelulla. Kesä- ja heinäkuun aikana kurssi kuitenkin kääntyi ja seitsemästä seuraavasta ottelusta saldona oli vain kaksi voittoa ja viisi tappiota.

Elokuun alun KTP-tappion jälkeen Sami Lehtilä siirrettiin päävalmentajan paikalta syrjään ja Tommi Tammero otti joukkueen ohjat käsiinsä. Samalla joukkueen kurssi muuttui, mutta liian myöhään nousumahdollisuuksia ajatellen.

- Sitä voi spekuloida näin jälkikäteen mitä tapahtui, mutta meillä ei ollut siinä ehkä niin hyvä henki ja kausi alkoi tuntua siinä vaiheessa aika raskaalta. Sitten päävalmentaja vaihtui ja tuli vähän kevyempi sekä raikkaampi ilmapiiri. Sen jälkeen tulokset ovat olleet parempia, vaikka päätavoite jäikin saavuttamatta.

TPS:n nousumahdollisuudet kariutuivat viikonloppuna, kun se hävisi VIFK:lle, joka samalla varmisti nousun Kansalliseen Liigaan ensi kaudeksi.

- Nousumahdollisuuden karkaaminen oli todella suuri pettymys. Olimme todella surullisia, kun nousu ei tullut. Sitä kuitenkin jahdattiin.

Linnala on viimeistellyt TPS:lle tällä kaudella 17 maalia ja on kannatellut joukkuetta. Täysin tyytyväinen hän ei omaan kauteensa kuitenkaan ole.

- Omat suoritukset ovat seuranneet aika pitkälti joukkueen suorituksia, eli on ollut aika ailahtelevaista. Kun joukkueella on mennyt hyvin, niin maaleja on tullut, mutta välillä on ollut myös vaikeampaa.