Liity Jalkapallon Pelaajayhdistyksen jäseneksi! Rekisteröidy jäseneksi tästä.
25.4.2024

Jalkapalloammattilainen Matias Ojala: "Hyvä olla olemassa varasuunnitelma"

IFK Mariehamnissa nykyisin pelaava Matias Ojala, 29, yhdistää jalkapalloammattilaisuuden ja opiskelen Haaga-Helian jalkapalloilijan opintopolulla.


Matias Ojala pelaa tällä kaudella IFK Mariehamnissa.

Haaga-Helian Jalkapalloilijan opintopolku on koulutuskokonaisuus ja uraohjausohjelma, joka on suunniteltu tehtäväksi ammattiurheilun rinnalla. Mukaan voi tulla myös urheilu-uran päätyttyä.

Opintopolun ydin muodostuu uraohjauksesta, mentoroinnista sekä vahvasti työelämään linkittyvästä opiskelusta. Opintoihin osallistuminen on mahdollista virtuaalisten etäyhteyksien kautta. Aikataulutettuja luentoja ei juurikaan ole. Jalkapalloilijan opintopolun aikana kehitetään tärkeitä perustaitoja ja -osaamisia, jotka antavat hyvän pohjan mahdolliselle myöhemmälle tutkinto-opiskelulle, esimerkiksi Haaga-Helian tradenomin tai liikunnanohjaajan tutkinnossa.

- Aloitin viime vuoden elokuussa opinnot. Kuulin tästä opintopolusta jo aikaisemmin, mutta silloin opiskelu ei vielä tuntunut konkreettiselta vaihtoehdolta.

- Rasmus Karjalaiselta kuulin paljon hyvää näistä opinnoista ja kuinka hyvää vastapainoa siitä saa futikseen. Päätin, että nyt on minunkin hyvä aika sitten aloittaa, Ojala kertoo.

Ojalan taival Haaga-Helian opinnoissa on alkanut hyvin ja pelaaja puhkuu motivaatiota myös opiskelun suuntaan.

- Olen hyvin aikataulussa ja arvosanat ovat olleet myös hyviä. Juuri tunti sitten sain palautettua taas oppimistehtävän asiakasymmärryksestä ja markkinoinnista.

- Minulla tulee sellaisia vaiheita, että välillä opiskelee enemmän ja välillä vähemmän. Kun jonkun aloitan, niin saan sellaisen hyvän flow-tilan päälle ja tekstiä syntyy hyvin.

Ojala valmistui lukiosta vuoden 2015 lopussa. Nyt oli aika taas avata oppikirjat.

- Siinä oli monta tekijää. Parhaat kaverini jalkapallon ulkopuolelta ovat kaikki opiskelleet paljon ja he ovat painottaneet, että kannattaa aina opiskella ja panostaa itsensä sivistämiseen. Se ajatus on siellä takaraivossa ollut sitten minulla.

- Kun Lassi Nurmos valmistui tradenomiksi, niin tuli mietittyä, että miksi minä en ole aloittanut opiskeluja. Sitä ei ikinä tiedä milloin se oma jalkapalloura loppuu, joten on hyvä olla olemassa varasuunnitelma. Tavoitteena on, että kun jalkapallon lopetan, niin minulla on tutkinto valmiina.

Ylpeä jalkapalloammattilainen

Ojala on aloittanut miesten sarjoissa pelaamisen jo nuorena. Veikkausliigassa hän debytoi kaudella 2010 15-vuotiaana AC Oulun riveissä. AC Oulun lisäksi Ojala on pelannut Veikkausliigaa PS Kemissä, Ilveksessä, FC Interissä ja nyt siis IFK Mariehamnissa. Kauden 2013-2014 hän pelasi lainalla saksalaisen HSV:n riveissä.

- Se vaatii todella paljon, että pääsee liigapelaajaksi. Moni putoaa siinä matkan varrella pois. Olen tosi ylpeä, että olen nyt 14 vuoden ajan elättänyt itseni jalkapalloilijana. Se on ollut myös etuoikeus.

- Pitkään olen pyörinyt mukana ja nähnyt ja kokenut paljon. Suurin rikkaus ovat ne ihmiset ja kaikki erilaiset persoonat, joihin olen tutustunut ja joiden kanssa olen töitä tehnyt.

Kokemuksia ja pelejä on kertynyt jo paljon, mutta 29-vuotiaalla Ojalalla on pelivuosia vielä rutkasti edessä.

- Ihan huippusarjoihin en varmaan enää pääse ulkomaille, mutta kyllä ulkomaat kiinnostaa vielä. Suomessa tavoitteena on voittaa Suomen mestaruus. Sen haluan kokea.

Vauhdikas Veikkausliiga

IFK Mariehamnin kausi on alkanut varsin hyvin. Kolmesta pelistä on kasassa neljä pistettä.

- Pistemäärä on ihan ok, mutta se KuPS-pelin tasapeli jäi harmittamaan, Ojala summaa.

Veikkausliiga on alkanut vauhdikkaasti ja useissa peleissä on nähty paljon maaleja. Tämä suuntaus saa myös Ojalan iloiseksi.

- Ei ole ollut mitään tylsää pimputtelua. Eilenkin taas SJK:n ja HJK:n peli oli tosi vauhdikas, jossa mentiin kovaa vauhtia ja tehtiin paljon maaleja. Tämä on ihan oikea suuntaus, että saamme kv-ympyröitä kiinni. Välillä kaikki mittaritkin näyttivät, että Veikkausliigan peleissä tapahtuu liian vähän. Eli tosi tervetullut suuntaus, että edetään nopeasti, pallo vaihtaa omistajaa ja maaleja syntyy.

Ojalan jalkapalloammattilaisuus ja opiskelu yhdistyvät tällä hetkellä hyvin. Mukaan on tullut myös uusi harrastus.

- ”Rasse” (Rasmus Karjalainen) innoitti minut viime vuonna myös golf-kentälle. Kevään ensimmäinen kierros on tullut jo pelattua pari viikkoa sitten. Lämmin, vapaa, kesäpäivä voiton päälle golf-kentällä, niin onhan se kivaa. Ja täällähän meillä on Suomen paras kenttä, Ojala kertoo.

Haaga-Helian Jalkapalloilijan opintopolun haku käynnistyy Vapun jälkeen. Uusi opiskeluryhmä aloittaa taas elokuussa.

LISÄTIEDOT:
https://www.haaga-helia.fi/fi/jalkapalloilijan-opintopolku

Lue lisää Haaga-Helian Jalkapalloilijan opintopolusta:
Ammattilaisena Saksassa: Juho Kilo pelaa ja opiskelee
Leo Väisänen: "Opiskelu on ollut täydellinen lisä arkeen"
Rasmus Karjalainen: ”Opiskelu tuo hyvää tasapainoa”
Samu Alanko: "Tärkeää aloittaa hyvissä ajoin miettimään uran jälkeistä elämää"